C - Tytöt / B - Tyttöjen Ykköspesisryhmä aikataulussa

20.2.2023

Joukkue etenee maltillisesti eteenpäin

C-Tyttöjen SM - Leirisarjan ja B-Tyttöjen ykköspesisryhmä etenee maltillisesti sekä suunnitelmallisesti eteenpäin. Siitä hyvät työnäytteet tuli viime viikonloppuna pelatussa harjoitusottelussa Tanhuvaarassa hienoa Kiteen joukkuetta vastaan, hyvätasoinen harkkapeli päättyi tiukkojen jaksojen jälkeen ViUn: tytöille 2-0.

Lähtökohdat hienosti selätetty

Viime kauden jälkeen kyseisistä ikäluokista lopetti Viinijärvellä kuusi tyttöä ja ongelma on tällä hetkellä ihan valtakunnallisella tasolla ja siihen pyritään tällä hetkellä löytämään parannuskeinoja niin paikallisestikin kuin valtakunnallisesti. Yhtenä pelastuksena oli kuitenkin se että lähiseuroista saimme viisi kyseisten ikäluokkien pelaajia tänne "Pinkki" paitaan.

Pääpaino on jo ensi syksyssä

Tämän kauden tavoitteet on ehdottomasti pelaajien henkilökohtaisten ominaisuuksien kehittämisessä sekä ennenkaikkea pelaamisessa. Haemme kaikille suunnitelmallisesti paljon pelejä pelaamalla eri sarjoissa, myös pelaaminen uusissa pelipaikoissa kuuluu ohjelmaan. Hauskanpito kentällä ja peleistä nauttiminen hyvien pelikaverien kanssa kuuluu meidän kasvatuksillisiin tavoitteisiin ja haemme samalla myös motivaatiota kaikille halukkaille lähteä ensi syksynä mukaan tavoitteelliseen harjoitteluun.

Pelaajat kolmesta eri ikäryhmistä

C - Tyttöjen ja B - Tyttöjen pelit pelataan kolmella eri ikäryhmällä joka pystytään toteuttamaan D - Tyttöjen avulla ja toiminta on jo siis aloitettu. Osa tytöistä on ollut mukana jo harjoituksissa sekä peleissä. Tarkennamme vielä toimintamallia jotta D- Tyttöjen oma eteenpäin vieminen ei kärsi kyseisestä toiminnasta ja D-ikäisten tärkein asia on kuitenkin oma ikäluokka ja joukkueena toimiminen ja kaikki muu on extraa.

Joukkueen vastuunhenkilöt

Joukkue muodostuu siis kolmesta ikäryhmästä. Vastuuvalmentajina sekä pelinjohtajina toimivat Kristian Martikainen sekä Konsta Pirhonen ja heitä auttaa tarvittaessa " Laaka Late" Lauri Tanninen.

Joukkueenjohdon sekä taustaryhmän vanhempien kanssa muodostavat Katja Purmonen, Sanna - Mari Räty sekä Tiina Karvinen.

Joukkuetta huoltavat Janne Kröger ja Mika Malinen.

Terveisin Maksu