Luopuminen Superista 2016

Syksyllä 2005 Joensuun Maila ja Viinijärven Urheilijat päätyivät ratkaisuun, jossa naispesäpalloilun ja vanhimman tyttöikäluokan (B-tytöt) kehittäminen alueella jäi Viinijärven vastuulle ja Joensuun Mailan pelaajat siirtyivät Viinijärven riveihin.

Pelaajamateriaalin yhdistäminen tuottikin heti tulosta, sillä Viinijärvi sijoittui kaudella 2006 Naisten ykköspesiksessä toiseksi ja sai paikan superpesikseen kaudelle 2007.

Matka Superpesiksessä kesti kymmenen vuotta. Tänä aikana ViU pyrki vakiinnuttamaan pelitasonsa sarjan puolivälin paremmalle puolelle ja mielissä paloi halu päästä jälleen superpesiksen kärkijoukkueiden joukkoon (Viinijärven viimeinen mitali, pronssinen, on kaudelta 1996). Tavoitteet eivät kuitenkaan aivan toteutuneet, sillä joukkueen sijoitus runkosarjassa oli ainoastaan kolmena vuonna kuuden parhaan joukossa: viides 2011 ja neljäs vuosina 2012 sekä 2014.

Kaudella 2012 Viinijärvi pääsi pelaamaan pronssimitaleista, mutta hävisi ne silloin Porin Pesäkarhuille. Vuonna 2014 ViU voitti puolestaan Pesäkarhut Halli-SM pronssipelissä ja pujotti mitalit kaulaansa.


Viinijärven Urheilijat päätti luopua superpesispaikasta syksyllä 2016.

B-junioreiden osalta pelaamista Nuorten superpesiksessä veti kauden 2006 ViU, sitten Joma 2007 ja ViU taas kauden 2008.

Syksyllä 2008 Viinijärven Urheilijat, Joensuun Maila ja Kiteen Pallo-90 perustivat yhteistoimintajoukkueen nimeltä Susirajan Maila (SurMa). Susirajan Maila pelasi kahdeksan kautta (2009 – 2016) Tyttöjen Superpesiksessä.

Tänä aikana SurMa selvitti tiensä kuusi kertaa alkusarjasta loppusarjaan ja pelasi kaksi kertaa B-tyttöjen loppuottelussa, saavuttaen hopeaa kausina 2012 ja 2014.

B-tyttöjen Halli-SM-sarjassa SurMa oli mitalipeleissä kolmesti ja vuosina 2011 ja 2012 tuloksena olivat pronssimitalit.

Syksyllä 2016 Joensuun Maila päätti muodostaa oman B-tyttöjoukkueen ja näin ollen Susirajan Mailan nimi ja teot siirtyivät historian lehdille.

Tämä päätös tarkoitti myös sitä, että pelaajamateriaali siirtyy Joensuun Mailan väreihin, eikä Viinijärvellä ole kaudella 2017 naisten pesäpallojoukkuetta, ainakaan kolmella ylimmällä sarjatasolla. Joensuun Maila pelaa kaudella 2017 Naisten suomisarjaa.

Vaikka joukkueen superpesistasolta poisjääminen onkin harmillista, niin kovin tavatonta se ei ole naispesäpalloilussa. Näinä kymmenenä vuotena, jotka Viinijärvi oli nyt mukana Naisten superpesiksessä, on yksitoista joukkuetta jättänyt syystä tai toisesta pelaamisen korkeimmalla sarjatasolla. Hamina, Jyväskylän Valo, Oulu, Ylihärmä, Petojussit, Turku, Vuokatti, Roihu, Kankaanpää, Vihti ja nyt myös Viinijärvi.

Näistä ainoastaan Oulu on tehnyt comebackin. Se jätti 2010 superpesiskentät, kasvatti uuden pelaajasukupolven ja on jälleen mukana taistelemassa nuorella joukkueella superpesispisteistä kaudella 2017.

Takaisintuleminen kuudessa vuodessa on siis mahdollista, jos valmennus ja muut olosuhteet vain ovat kohdallaan…

Muilta osin Viinijärven Urheilijoiden toiminta säilyy ennallaan. Nuoremmilla ikäluokilla D- ikäisistä Naperopesikseen on omat joukkueensa ja tulevan kesän pesiskoulut pyörivät entiseen malliin. Aikuisille ja seniori-ikäisille järjestetään myös toimintaa, sillä onhan 102-vuotias ViU yhä edelleen osa Viinijärven kyläyhteisöä.

Matti Holopainen 2016