Olavi Välisalo on poissa

Viinijärven urheilijoiden puheenjohtajana vuosina 1972 - 1977 toiminut ja vuonna 2014 seuran ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi kutsuttu Olavi Välisalo menehtyi 20.2.2021 äkillisesti kotonaan Viinijärvellä.

Hyötyliikkujana ja ulkoilmaihmisenä tunnettu Olavi kuoli saappaat jalassa, kuten ehkä oli toivonutkin. Viinijärven kotipihan lumitöissä alkanut kipu johti ambulanssin tilaamiseen, mutta sairaalassa ei tilannetta voitu enää auttaa.


KUVA: Vuonna 2014 Olavi Välisalolle luovutettiin kunniakirja seuran ensimmäisestä kunniapuheenjohtajuudesta

Viinijärven urheilijoiden puheenjohtajuuden Olavi Välisalo otti tilanteessa, jossa seura oli tyhjäkäynnillä. ViU oli yleisseura ja lajijaostoja oli useita. Jaostot toimivat kuitenkin varsin itsenäisesti ilman seuran johtoa tai tukea. Olavin aikakaudella alkoi suunnitelmallinen seuran kehittäminen. Seuraväki osallistui SVUL:n järjestämiin seurakehittämisen seminaareihin. Olavi näki seuran talouden kehittämisen tarpeellisuuden ja uusia varainhankintakeinoja kehitettiin. Pyttylammella kesäisin ja Valistustalolla talvisin järjestetyt pingo-pelit tuottivat seuraan merkittävän tulovirran.

Olavin puheenjohtajuuskausilla alkoi ViU:n edustamien urheilulajien keskittyminen. Hiihtojaosto ja suunnistusjaosto yhdistyivät ja harrastettavien lajien määrä väheni. Olavi Välisalon sydäntä lähellä olivat lasten, nuorten ja aikuisväestön liikunnallisen elämäntavan edistäminen. Vuonna 1973 ViU rakensi Liperin kunnan avustuksella Viinijärvelle paikkakunnan ensimmäisen valaistun hiihtoladun. Olavin kaudella alkoi ViU:ssa Kosti Parviaisen vetämänä määrätietoinen naisten pesäpallotoiminta. Maakuntasarjaan noussut joukkue ei voinut enää pelata Valistustalon nurmella, vaan ViU:n johtokunta lähestyi Kuntaa kunnollisen hiekkakentän rakentamiseksi.

Työnsä kautta Pohjois-Karjalan Sähkön piiriteknikkona Olavi Välisalolla oli hyvät suhteet ja verkostot eri tahoihin. Hänet tunnettiin luottamusta herättävänä ja tasapuolisena henkilönä. Hän arvosti liikunnan eteen tekevien ihmisten työtä ja vei tätä ajatusta myös työpaikalleen niin, että PKS antoi laajan taustatuen urheiluseuroihin päin tehtävään työhön.

Seurassa hänet tunnettiin leppoisana, huumorintajuisena, kuuntelevana ja myötäelävänä puheenjohtajana. Hänen kahvipöytäänsä oli tulijoita, sillä tiedettiin, että siitä tulee hauska hetki.


Lämmin osanottomme Olavi Välisalon omaisille ja läheisille

Viinijärven Urheilijat ry