1983 ja 1984

ViU 70 vuotta. 1983 ja 1984 kaudet suomensarjassa ja nousu takaisin SM-sarjaan 1984 kauden päätteeksi

Kausi 1984 pelattiin suomensarjassa. Sarjan muut joukkueet olivat KarMa (Joensuu), Kajaani, Outokumpu, Ilomantsi, Iisalmi sekä Puurtila (varkaus). Joukkue oli sarjassa ylivoimainen, kolme kierrosta ennen loppua joukkue oli voittanut kaikki pelinsä juoksueron ollessa 180–44. Noiden lukujen salaisuudeksi arvioitiin lyhyesti ”Kehittynyt lyöntipeli ja tiivis ulkokenttä” (Karjalainen 1984).

Yleisön panosta suomensarjakaudella kiiteltiin, peleissä kävi ottelua kohden 300–350 katsojaa ”Tunnelma pesäpallo-ottelussa alkaa Viinijärvelläkin muistuttaa parhaimmillaan sitä, mitä millaista se on esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla. Tämä antaa etenkin kotijoukkueelle intoa ja panee yrittämään” (Kosti Parviainen Karjalaisessa 1984 Otsikoita ViU:n peleistä kaudella 1984 (Karjalainen, Karjalan Maa, Kotiseutu Uutiset)

ViU rutisti lopussa (IlU-ViU 7-25)
Viinijärvi jatkoon cupissa (ViU-Outokumpu 3-23)
ViU – OkuP 22-8
ViU sai rohkaisua, IP-V maan pinnalle (70-vuotis juhlaottelu ViU-IPV 13-13)
Viinijärvi peittosi KarMan (KarMa-ViU 2-19)
ViU jatkaa suurinumeroisesti kärjessä (OkuP-ViU 9-32)
ViU:n kevätkierros päättyi voittoisasti (ViU-Puurtila 26-3)
ViU voitti Puurtilan (Puurtila –ViU 8-13)
ViU pudotti Iisalmen ViU-Iisalmi 54-6)

Viinijärvi pelasi melkein samalla joukkueella kuin 1982 SM-sarjakaudellakin. Tulevien vuosien huippulukkari Anu Turpeinen siirtyi ViU:n joukkueeseen Outokummusta sekä Inka-Leena Lylymäki tuli vahvistamaan Jyväskylän Kiristä joukkuetta syksyn SM-sarjan nousupeleihin Oulun Lippoa vastaan. ViU:n karsintapelien suurimmaksi kysymysmerkiksi arvioitiin lukkaripelin onnistumista ”kun hätä on suurin on apukin lähellä. Seura ja paikkakunta ristiriidat unohtaen apua olisi tarjolla Outokummusta, missä nuori Riitta Kilpeläinen on isä Antin opissa kehittymässä osaavaksi lukkariksi” (Esko Kähkönen Karjalan Maassa 1984). Anu Turpeinen kuitenkin pelasi kuitenkin onnistuneet karsintapelit joukkueen lukkarina Oulua vastaan ja aloitti samalla nousunsa suomen lukkarieliittiin.

Lylymäen panosta ViU:n joukkueelle spekuloitiin seuraavasti: ”Laajaa kokemustaan ja taidokkuuttaan käyttää syksyn kovissa otteluissa ViU:n hyväksi Inga-Leena Lylymäki, joka tunnetaan kautta maan lempinimellä Lyyli. Hän on 35-vuotias, erittäin vahva lyöjä ja kokenut pelaaja joka tuntee hyvin Oulun Lipon pelikuviot. Tällä hetkellä näyttää nimittäin siltä, että Lippo on ViU:n todennäköisin vastustaja karsinnoissa. Lylymäki käy tarvittaessa ViU:n harjoituksissa ja peleissä Jyväskylästä käsin, missä hän työskentelee kutojana omassa yrityksessään” (Kotiseutu Uutiset 1984)

Ratkaisevat pelit noususta takaisin SM-sarjaan pelattiin Oulun Lippoa vastaan

ViU vei ensimmäisen kohtaamisen Viinijärven pallokentällä lukemin 8-4. Lehti (Kotiseutu Uutiset 1984) kertoi ”ViU:lla olleen mukana onneakin – kuten pesäpallossa aina” sillä vieraiden kohtaloksi koitui 3. vuoropari, jossa ViU siirtyi 2-1 johdosta 5-1 lukemiin. ”ViU:n kannalta onnekasta oli se, että oululaisten ulkopeli kipsaantui täysin”. ViU:n kahden kuolleen tilanteessa tekemät kaksi juoksua katsottiin menevän vastustajan pelinjohtajan valitseman pudotustaktiikan piikkiin. ”kotikatsomo saattoi vain kummastella, mihin oululaiset taktisilla pudotuksillaan oikein pyrkivät. ViU ei kummastellut vaan käytti pudotukset kylmästi hyväkseen”. Oululaiset saivat juoksuistaan puolet harhaheitoilla, mutta muuten ViU:n ulkopeli oli varmaa ja liikkuvaa. ViU:n parhaina palkittiin Eeva Karttunen ja Anu Turpeinen.

Toinen peli pelattiin Oulussa jossa ratkaisu nähtiin jo nousukarsintapelien perinteen mukaisesti vasta viimeisessä vuoroparissa. Lippo johti peliä tuolloin 8-4 ja koska ratkaisun toisi kahden ottelun yhteistulos, tarvitsi Lippo vähintään viiden juoksu voiton. Lippo ei kuitenkaan onnistunut tarvittavan yhden juoksun teossa ja hutunkeiton voittaneen ViU:n nousu oli varmistunut yhteistuloksella 13-12. ViU:n parhaina palkittiin Lylymäki joka löi ottelussa tehot 1+3. Myös energinen ykkösvahti Virpi Lappalainen palkittiin (Lähde: Kaleva 1984)

Nousijat vuosimallia 1984:

Ulla Räsänen, Virpi Lappalainen, Eeva Karttunen, Inka-Leena Lylymäki, Mervi Laurila, Anu Turpeinen, Mirja Parviainen, Paula Kontkanen, Satu Miettinen, Arja Raitasalo, Paula Vetola, Tarja Vaakanainen. Valmentaja ja Pelinjohtaja Kosti Parviainen

 

 

ViU oli taidoiltaan 1984 suomensarjassa ylivoimainen. Satu Miettisen tyylinäyte
Inka-Leena Lylymäki vahvisti joukkuetta loppusyksystä
Nousijajoukkue Viinijärven Urheilijat syksyllä1984
Riemua nousun ratkettua
Eeva Karttunen palkittiin ViU-Lippo pelin parhaana