Naiset kotivoittoon!

18.6.2023

Siipe kaatui puhtaasti 2-0

Lauantai-iltana helteisissä olosuhteissa kotijoukkue Viinijärven Urheilijat kaatoivat Siilinjärven Pesiksen kakkosjoukkueen puhtaasti jaksopistein 2-0 (7-3 ja 21-1) ja näin sarjataulukkoon mukavasti kolme sarjapistettä lisää.

Viivi Hirvosella onnistunut ilta-puhde

Kuvassa vielä kevään harjoituspeleissä jokerina pelannut Viivi Hirvonen. Viivi pelasi ensimmäisen pelinsä linjassa tällä sarja-tasolla ja hienosti pelasikin, pallot tarttuivat räpylään ja jatkopelaaminen oli varmaa.

Kotijoukkueelta ehjä peli

Viinijärven Urheilijat pelasi lauantaina kauden ehjimmän ottelunsa. Ulkopeli oli huolellista mutta kuitenkin samalla riittävän rohkeaa. Sisäpelissä saatiin onnistumisia laajalla rintamalla ja peli pyöri mukavasti kahdella kärjellä.

Ensimmäinen jakso tasaista

Siilinjärvi löi ensimmäisessä sisävuorossa pallon kahdesti väliin ja siirtyi 0-2 johtoon. Kotijoukkue oli kuitenkin valmiina peliin ja tuloksena heti viisi juoksua ja 5-2 johto. Loppujakso oli tarkkaa ulkopeliä molemmilta, kotijoukkueesta jokeri Jenna Storhammar kotiutti kahdesti ja Siipe onnistui kerran niin jakso "pinkeille" numeroin 7-3.

Toisella jaksolla ViU karkaa

Toisen jakson aikana Viinijärvi karkaa. Onnistumisia tulee tasaisesti jokaiselle pelaajalle ja kovimmat suoritukset tekivät läpilyönneillään Viivi Hirvonen sekä Sole Riissanen jotka samalla kiersivät kunnarit.

Palkitut Viivi Hirvonen sekä Ada Vattulainen

Ulkopeliä johti mallikkaasti lukkari Sara Rosti jonka tolppasyöttö pysyi laudalla hyvällä prosentilla. Ulkopelissä vahvimmat suoritukset tekivät tällä kertaa linja-pelaajat Viivi Hirvonen sekä Pilvi-Maaria Taurama. Sisäpelissä Sole Riissanen löi kunnarin ja viisi tavallista juoksua. Jokeri Jenna Storhammar kotiutti viidesti. Viivi Hirvonen löi siis kunnarin ja kolme tavallista juoksua ja keräsi ottelussa komeat kärkilyöntilukemat 11 / 12 saaden hyvää tukea Aamu Riissaselta 8 / 8 ja Martta Puhakalta  9 / 9. Kotipesään ahkerimmin juoksuja toi Hirvonen kuudesti sekä Sara Rosti ja Aamu Riissanen viidesti. Myös palkittu Ada Vattulainen pyöritti sisäpeliä mallikkaasti ja pelasi tilanteet nöyrästi loppuun.


Pelit jatkuvat jo maanantaina 19.6 klo 18.00 Pallokentällä

Maanantai-iltana pelataan B-Tyttöjen Superpesistä jolloin vieraaksi saapuu Ylivieskan Kuula joka on kerännyt pelaamissaan viidessä ottelussa seitsemän sarjapistettä. Kotijoukkue on pelannut neljä ottelua ja saalistanut kolme pistettä.

Tervetuloa kannustamaan.

Maksu