Kevään ensimmäisenä vieraana esittäytyy Naisten edustusjoukkueen kapteeni Jenna Storhammar

11.4.2023

Leipälapiosta syntyi pesiskipinä

Viidennellä luokalla Jenna pääsi koulussa kokeilemaan pesäpalloa ja maila muistutti enemmän leipälapiota. Tarvittiin yksi lyönti ja syntyi heti elämän ensimmäinen kunnari ja samana päivänä kun menin kotiin niin kerroin äidille että haluan ruveta pelaamaan pesäpalloa.

Kahta lajia Pesäpalloa ja Uintia

Pesäpalloa pelasin Kuusankosken Puhdissa ja C-ikäisenä pääsin mukaan Naisten Suomensarjan peleihin. Uintia harrastin noin 15 - vuotiaaksi Kouvolan Uimareissa. Suosikkilajini oli selkäuinti ja paikallisissa kisoissa pärjäsin suhteellisen hyvin. Uintiharrastuksen loputtua jatkoin pesäpalloa vielä jonkun vuoden mutta asiat eivät menneetkään niin kuin olin toivonut ja päätin lopettaa pesäpallon. Olin pelaamatta 4-5 vuotta mutta lajia seurasin koko ajan.

Yliopistoon tulo Joensuuhun käynnisti pesäpallon uudestaan

Aloitin opettajankoulun opinnot Joensuun yliopistossa ja sitä kautta uudestaan mukaan pesäpallon pariin. Opiskeluvuodet sujuivat harjoitellessa ja pelatessa Joensuun Mailan naisten suomensarjanjoukkueessa. Valmistuin luokanopettajaksi ja tällä hetkellä olen musiikinaineenopettajana viidennellä luokalla Kontionlahdella jossa minulla on 17 omaa murrosikäistä lasta. 

Viinijärvelle toteuttamaan seuran ja omaa unelmaa

Itselleni on tavoitteena päästä vielä pelaamaan ylemmällä sarjatasolla ja katsomaan mihin rahkeet riittää ja tavoitteet menevät täysin yhteen Viinijärven Urheilijoiden tavoitteiden kanssa. Lisäksi sopeutuminen uuteen seuraan sekä joukkueeseen on tapahtunut vaivattomasti ja tänne on ollut helppo tulla. Joukkue on hitsaantunut ja vastaanotto ollut lämmin. Lisäksi Joensuu on lähellä jossa 24-vuotias "Store" asuu parisuhteessa ja pitää majapaikkaansa pitkäaikaisen ystävänsä kanssa.

Valittiin heti kapteeniksi

Kapteenina haluan ehdottomasti olla suunnan näyttäjä, helposti lähestyttävä, rauhallinen sekä pitää tunteet kurissa. Oma rooli on lyöjäjokeri "joten juoksuja pitää lyödä". Harjoituskausi on ollut hyvin intensiivinen - paljon harjoituksia ja kehitystä yksilötasolla. 

Joukkue on nälkäinen ja tahtotila on kova.  Kaikki toimivat joukkueen eteen. Joukkue on asettanut tavoitteeksi pääsyn neljän joukkoon ja lohkofinaaleihin tulevalle kesälle.

Mitä yhteistä on opettajalla sekä kapteenilla

Ehdottomasti molemmissa on ansaittava luottamus. Lisäksi opettajana pyrin olemaan "jämpti" ja hyvällä tavalla ehkä vähän hullu, tasapuolinen sekä helposti lähestyttävä.

Suosikit

Koulussa suosikkiaineeni ovat matematiikka, musiikki ja käsityöt. Pesäpallossa yhdessä tekemisen tunne, jossa käsitellään onnistumiset sekä epäonnistumiset ja tottakai kesälaji.

Terveisinä haluan lähettää

Että mahdollisimman moni löytäisi tiensä Viinijärven Pallokentän katsomoon paikan päälle seuraamaan pelejä. Pelaamisessa näkyisi ilo joka innostaisi kaikkia liikkumaan lajista riippumatta.

Kiitän Storea tapaamisesta ja toivon menestystä tulevalle kesälle.

Terveisin Maksu