D-tyttöjen "Fuge" turnaus

12.7.2021

Sunnuntaina 11.7. pelattiin Viinijärven Pallokentällä aivan upea D-tyttöjen 

Fuge Turnaus neljän joukkueen voimin. 

Mukaan oli saatu kotijoukkue Viinijärven lisäksi naapuriseura Joensuun Maila. Muut osallistujat olivat Siilinjärven Pesis sekä Jyväskylän Kirittäret. Pallokentällä pelattiin toinen toistaan upeampia otteluita. Pelejä kertyi päivän aikana peräti kuusi. Eikä hellesää niitä sotkenut, vaan päinvastoin, kentällä vallitsi oikea karnevaalitunnelma.

ViU:n C-TYTÖT hoitivat hienosti järjestelyt

Turnaus eteni suunnitellusti aikataulun mukaan. Tuomaroinnit ja muut toimitsijatehtävät menivät kuin vanhoilta ammattilaisilta, oli kuulutusta, pelaajaesittelyä ja olipahan itse tehty myös katsomot kotipesän lähelle, molemmin puolin kenttää. Ja tyttöjen vanhempien vohvelirauta oli kuumana koko päivän. Unohtamatta peltipizzaa, kukkosia, leivonnaisia ja muita herkkuja.

PELEISSÄ EI PELATTU SIJOITUKSISTA

Ottelut pelattiin leiripeleinä ja olivat kestoltaan 60min + tarvittava tasavuoro. Avausottelussa kohtasivat Viinijärvi - JoMa 21-8. Avausvuorossa JoMa aloitti vahvasti johtaen peliä jo 0-6. Kahden vuoroparin jälkeen oltiin tilanteessa 6-7. Jatkossa kuitenkin ViU karkasi Saima Puhakan ja Jenna Karvisen lyönneillä voittoon. Palkitut ViU: Saima Puhakka ja JoMa: Ailimartta Heiskanen. 

Toisessa ottelussa Siilinjärvi voitti Jyväskylän 20-5. Kirittäret meni alussa 0-3 johtoon. Seuraavassa vuorossa Siipen Minja Huttunen yllätti Kirittären ulkokentän, ja otti pelin ohjat. Palkitut: SiiPe Minja Huttunen ja Kirittäret hyvin edennyt Fatima Ceesay

Kirittäret pelasi heti kolmannessa pelissä kohtaamalla Viinijärven, joka vei ottelun 1-20 nimiinsä. Viinijärven tullessa kolmanteen sisävuoroon oli tilanne vielä 1-2. Kahdessa viimeisessä vuorossa Vinkun tytöt tekivät peräti 18 juoksua. Kovinta ilotulitusta johti Vinkusta palkittu Iina Kröger, joka löi viisi juoksua. Kirittären palkittu oli joka paikkaan ehtinyt 3-koppari Iida Pekonen

Neljännessä pelissä JoMa kukisti Siipen 10-9. Alussa Siilinjärvi oli niskan päällä, mutta JoMa nousi peliin mukaan ja viimeiseen vuoroon lähdettiin JoMan johdossa 9-8. Siipe nousi tasoihin Tea Kolarin lyödessä palkitun Sanni Vehviläisen kotipesään. JoMa onnistui kuitenkin yhden palon tilanteessa tekemään 10-9 voittojuoksun Mette Väistön lyönnillä. JoMasta palkittiin 2-rajan puhkaissut Aada Malinen.

Toiseksi viimeisessä ottelussa Kirittäret -JoMa 14-15 peli oli todella kaksijakoinen. Alussa joensuulaiset menivät menojaan johtaen jo 0-14. Kirittäret ei suostunut luopumaan. Viimeisessä Kirittärien sisävuorossa tilanteessa 11-15 joukkueensa palkittu Rita Rantonen löi pallon komeasti maisemiin ja kiersi kunnarin ja tilanteeksi jo 14-15. Heti perään harhaheitto kotipesästä ja Rantonen lähti kotipesää kohti, syöksystä huolimatta sytntyi täpärä palo ja voitto JoMalle, jonka palkittu oli Laura Ollikainen

Viimeisessä pelissä SiiPe kukisti Vinkun tytöt 12-11. Ottelussa nähtiin Lukkareiden Ada Reijonen ja Sanni Salkusen upeita suorituksia. Niitä nähtiin myös molemmilta joukkueilta sekä sisällä että ulkona. SiiPe karkasi alussa 6-1 johtoon. Viinijärven tytöt aloittivat kuitenkin tiukan takaa-ajon jo,on SiiPe vastasi aina muut,amalla juoksulla. ViUn tullessa viimeiseen sisävuoroon. johti SiiPe 12-8. Viinijärvi teki kolme juoksua ja pääsi näin juoksun päähän mutta tasoitusta ei tällä kertaa syntynyt. Vinkusta palkittiin muutaman läpilyönninkin lyönyt Mona Asikainen ja Siipestä Sanni Salkunen.

TEBOIL KÄSÄMÄ VAHVASTI MUKANA

Haluan lopuksi kiittää myös Teboil Käsämän henkilökuntaa, jotka hoitivat turnauspäivänä joukkueitten ruokailut onnistuneesti. Lisäksi kiitokset uskomattomille omille C-tytöille, jotka pitivät hienosti puolensa turnauspäivänä ja LETKIS on piirtynyt monien muistoihin. Tottakai haluan kiittää myös tyttöjen vanhempia,  jotka tekivät jälleen kerran hienoa työtä kansallispelien eteen ja pitivät meistä päivän aikana huolta. Eikä unohtdeta seuraa ja Piippo OyJ:tä jotka edesauttoivat myös suuresti tunnelman saamista. Ja vielä lämmin kiitos neljälle ihanalle joukkuelle niin Viinijärvelle, Joensuuhun, Siilinjärvelle sekä Jyväskylään.

Kaikille hyvää loppukesää pesiksen merkeissä.

Marko Maksu Huhtanen ViU C-Tytöt.