ViU vastaa ensi kesänä Kunnari-leirin järjestelyistä

25.9.2021

Viinijärven Urheilijat järjestää yhteistyössä Liperin Kunnan kanssa historian ensimmäisen Pesäpalloliiton Itäisen alueen junioreiden Kunnari-leirin. 

Leirin ajankohta on 18–19.6. 2022.

Kunnari-leiriä on nyt jouduttu jo kahteen otteeseen perumaan ja siirtämään vuodella eteenpäin koronaviruspandemian takia. Kolmannella yrittämällä vetovastuu siirtyy, kun Kiteen Pallon tilalle järjestäväksi tahoksi nousi Viinijärven Urheilijat.

Valmistelut ovat lähteneet hyvin liikkeelle Liperin Kunnan sekä muiden tahojen kanssa. Lähiviikkoina voimme tiedottaa enemmän leiristä, kun tarvittavat alkujutut on saatu valmiiksi. Leiriläiset tulevat varmasti tutuiksi Viinijärven, Ylämyllyn ja Liperin alueilla.

Tarkoituksena on saada kuntalaiset, kunnan yritykset, Liperin kunta ja totta kai Viinijärven Urheilijat vahvasti esille. Tapahtuman järjestelyihin tulevat osallistumaan seuran kaikki joukkueet taustoineen.

”Olen todella tyytyväinen leirin alkujärjestelyihin”, hehkuttaa Kunnarileirin leirijohtajaksi lupautunut ViU:n valmennuspäällikkö Marko Huhtanen. Hän toteaa myös: ”Seuraväki on osoittanut jo suurta innostusta ja heille tullaan varmasti myös antamaan vastuuta. Lisäksi Liperin kunta lähti heti tukemaan ja auttamaan järjestelyissä. Kunnan mukana olo tuo paljon työrauhaa ja turvallisuutta järjestelyihin”.

Lisäksi meillä on aivan loistava leiriorganisaatio, joilla kaikilla sykkii iso VINKKU SYDÄN, lisää Huhtanen.

Kunnari-leirin järjestelytoimikunta

  • Talouspäällikkö: Marika Rummukainen
  • Tiedotuspäällikkö: Mira Loponen
  • Majoituspäällikkö: Outi Kontkanen
  • Kenttäpäällikkö: Matti Hirvonen
  • Kilpailupäällikkö: Tuukka Martikainen
  • Tuomaripäälliköt: Kati Pikkarainen ja Pinja Vattulainen
  • Ruokahuoltovastaava: Inka Vattulainen
  • Turvallisuus- ja ensiapuvastaava: Timo Palander
  • Yhteistyökoordinaattori: Tiina Karvinen
  • Kioskivastaavat: Anniina Hirvonen ja Susanna Hirvonen
  • Kuljetusvastaava: Pauli Hakulinen
  • Leirinjohtaja: Marko Huhtanen