Naisten suomensarja voittojen tiellä

6.8.2021

Tiistaina Viinijärven pallokentälle saatiin vieraita Haminasta ja torstaina joukkue matkusti Jyväskylään Kirittärien vieraaksi. 

Tiistain ottelu pelattiin sadesäässä - ensimmäistä kertaa koko kaudella. Lopputuloksesta 2-0 voi päätellä, että keli oli kotijoukkueelle mieleinen ja juoksuja syntyi jotta joukkueen vanhimmatkin pysyivät lämpimänä (5-2, 9-1). 

Kauden viimeisessä kotiottelussa palkittiin viisi juoksua lyönyt Riika Räsänen ja Marika Rummukainen sekä tsempparipalkinnoilla Miisa Räsänen ja Juulia Eskman

Torstaina joukkue matkasi Jyväskylään. Lämpimästä illasta huolimatta pelin ensimmäinen jakso oli tahmeaa molemmilla joukkueilla. Kotijoukkue onnistui kuitenkin tekemään yhden juoksun ja voitti jakson 1-0.

Toisella jaksolla ViUn peli aukesi heti ensimmäisessä vuoroparissa, kun Marika Rummukainen puhkaisi kolmosrajan ja juoksi kunniaa 1+2 juoksun arvoisesti. Toinen jakso päättyikin ViU:n voittoon 3-6.  

Joukkueen voitontahto kantoi vielä supervuoparissa ja juoksuja syntyi. Kirittäret eivät onnistuneet tasoittavalla kirimään ja ViU vei supervuoron juoksuin 1-4 ja koko ottelun 1-2

ViU on noussut kolmella perättäisellä voitollaan lohkonsa neljänneksi. Pelit jatkuvat ensi viikolla tiistaina Joensuussa ja viikonloppuna Kuusankoskella ja Haminassa