E-tytöt Tenavaleirillä Sotkamossa

27.7.2022

VIU:n E-tytöt osallistuvat Sotkamon tenavaleirille 19.-24.7. Joukkue pelasi kilpasarjassa, jossa oli joukkueita yhteensä 16. Matkaan lähti 13 pelaajaa ja kolme valmentajaa.

Päivä # 1

Ensimmäisenä päivän vastaan asettui Pattijoen Urheilija Juniorit. Pelin kaksi ensimmäistä vuoroparia kulki Vinkun tytöillä vähän hapuillen, mutta sitten aukesi juoksutili ja pelikin lähti paremmin rullaamaan. Viidenteen vuoropariin lähdettiin VIUn johtaessa 5-7. Mutta sieltä se vastustaja nousi ja tasaisen pelin vei PattU 8-7. Päivän toisessa pelissä vastaan saatiin Lapuan Virkiä sininen. Jos leirin ensimmäinen peli oli tasainen, niin tässä pelissä vastustaja oli selkeästi parempi. Virkiä voitti pelin selkeästi 0-21.

Päivä #2

Leirin toisen päivän pelistä ensimmäisessä vastassa oli Espoon Pesis Yellow. Peli lähti käyntiin Espoon komennossa, mutta pikku hiljaa VIU pääsi myös peliin paremmin mukaan. Lopputulos tästä pelistä 11-3 Espoolle. Päivän toisessa pelissä vastaan asettuikin Sotkamon Jymy. Hutunkeiton voitti VIUlle kapteeni Iida Haverinen. Ensimmäinen vuoropari meni tunnustellen lukemissa 0-0. Toisessa vuoroparissa VIU sai heti kolme juoksua Sini Kieloahon lyötyä hienon kunnarin. Kolmas vuoropari taas meni Sotkamolle, joten oltiin lukemissa 5-5. Neljännessä vuoraparissa Sotkamo sai vielä kaksi juoksua ja pelasi tiukan ulkovuoron eli tämä tiukka peli meni Jymylle 5-7. Pelien jälkeen joukkue rentoutui uimalla koko porukalla.

Päivä #3

Kolmantena leiripäivänä alkoivat sitten alemman jatkosarjan pelit. Aamun ensimmäisessä pelissä tytöt ottivat 7-8 voiton Lahden Mailaveikoista. Peli oli tasainen ja vähän vastustaja meitä auttoikin, kun 5 juoksuista tuli vapaataipaleilla. Päivän toisessa pelissä ViU sai vastaansa Porin Pesäkarhut. Kovin oli tasainen tämäkin peli, mutta kahdessa viimeisessä vuoroparissa Pesäkarhut onnistuivat paremmin ja voitto meni Poriin 7-10. Illalla oli vielä ohjelmassa leiriottelu Sotkamon Jymy - Hyvinkään Tahko. Pelin jälkeen olikin edessä nimmareiden metsästystä esikuvilta.

Päivä #4

Perjantai oli jo leirin neljäs päivä ja sen Vinkun tytöt aloittivat voitokkaasti kaatamalla Kempeleen Kirin 15-3. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja joukkue pelasi leirin tähän asti parhaimman pelinsä. Mahtuipa tähänkin peliin yksi kunnari, jonka löi Minja Tukiainen. Päivän toinen peli olikin aluesarjasta tuttua Imatraa vastaan. Peli olikin äärimmäisen tasainen ja neljän vuoroparin jälkeen IPV vei voiton 7-5. Pelin jälkeen joukkue pääsi herkuttelemaan Heseen ja illalla oli vielä luvassa leiridisco Naapurivaaralla. Sielä palkittiin joukkueiden tsempparit ja Viinijärven joukkueesta palkinnon sai Iida Haverinen.

Päivä #5

Leirin viides päivä eli lauantai alkoi kosteissa tunnelmissa. Yöllinen sade laittoi osan kentistä sen verran huonoon kuntoo, että myös ViUn peli siirtyi varakentälle Naapurivaaraan. Päivän ainoassa pelissä vastaan asettui Manse PP Tampereelta. Tämäkin peli oli tosi tasaista vääntöä alusta loppuun.Todella hienoja onnistumisia molemmilta joukkueilta. Kolmen vuoroparin jälkeen voitto kirjattiin kuitenkin Viinijärvelle lukemin 6-8. Ennen illan Itä - Länsi otteluita, joissa Viinijärveä edusti Alma Loponen, joukkue kävi taustajoukkoineen hohtokeilaamassa. Myös tässä lajissa saatiin hienoja onnistumisia ja iloittiin toisten onnistuneista suorituksista. Tyttöjen kilpasarjassa Länsi vei sitten illalla voiton 10-18.

Päivä #6

Leirin viimeinen päivä sisälsi sijoitusottelun sijoista 13-14. Siinä vastaan tuli leirillä ensimmäiseksi kohdattu Pattu. Kuten ensimmäinenkin joukkueiden kohtaaminen myös tämä peli oli tasainen. ViU johti ensimmäisen kahden vuoroparin jälkeen peliä 0-3. Sitten Pattijoki sai pelinsä rullaamaan ja juoksuja alkoi tulla. Kun meillä juoksuhanat eivät enää auenneet,  päättyi peli PattU:n voittoon 6-3. Sittenpä enää oli ohjelmassa tavaroiden pakkailua, siivoamista ja kotimatka.

Joukkueen valmennus valitsi joka päivä tytöistä kaksi, joista toinen sai Loistavan lakun ja toinen Taistelijan tikkarin. Lisäksi tyttöjen kesken kiersi vielä ihana Ryhmä Hau -lierilakki kiertopalkintona. Joka päivä saatesanojen kanssa lakki siirrettiin jonkun toisen joukkuetoverin päähän. Tytöillä oli aivan mahtava joukkuehenki koko leirin ajan. Tästä on hyvä jatkaa aluesarjassa, jossa on vielä monta turnausta luvassa. Kiitos valmennus, joukkueenjohto ja taustavoimat onnistuneesta leiriviikosta.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Loppuleirin huoltaja-vanhempi Sonja