E ja D -tyttöjen leiripäivät

29.4.2019

Viu:n E- ja D-tytöt kokoontuivat kevään aikana erillisille leiripäiville. 

Lauantaina 13.4. leireilimme linja- ja takakenttäharjoitusten merkeissä ja 27.4. oli vuorossa etukenttä- ja lukkaripäivä. Mukaan leireille mahtui 16 innokasta peluria. Vetäjinä leiripäivinä toimivat Vilma ja Hanne. Ensimmäisellä leirillä aamupäivän aikana oli mukana myös Petri Pennanen ja Antti Väistö Joman superpesisvalmennuksesta.

Molemmat leirit alkoivat klo 10 ja kestivät klo 16 saakka. Päivät olivat täynnä erilaisia lajiharjoituksia ja sekaan mahtui myös mukavaa yhdessäoloa sekä muuta tekemistä, kuten frisbeegolfia. Testasimme lisäksi päivän kuntoa lyömällä ja heittämällä tutkaan. Päiviin sisältyi ruokailu Shellillä ja välipalaa iltapäivällä.

Leiripäivistä jäi hyvä mieli niin vetäjille kuin pelureillekin. Teimme paljon erilaisia harjoituksia ja näimme hienoja suorituksia sekä kehittymistä. Tervetuloa ensi vuonna mukaan sekä uudet että vanhat leireilijät! Jännityksellä odotamme jo kesän pelejä. Tulkaahan sankoin joukoin kannustamaan meidän tyttöjä kentän laidalle!

Mukavaa ja jännittävää pesiskesää kaikille,

Hanne