B-Tytöille ensimmäinen superpesispiste

19.5.2023

Kirittäret voitti supervuorossa

Viinijärven Urheilijoiden B-Tyttöjen Superpesisjoukkue aloitti kautensa helatorstaina Jyväskylässä Kirittäriä vastaan. Ottelu pelattiin koleissa olosuhteissa perinteisellä Hippoksen pesäpallokentällä. Kotijoukkue voitti ottelun jaksopistein 2-1 (9-10,10-4),(2-0).

Lähtökohta otteluun oli haastava

Viimeisessä harjoituspelissä loukkaantuneet Kiida Helminen ja Ada Reijonen toivat haasteita varsinkin ulkopelin rakenteeseen. Kiidan kausi on valitettavasti ohi ja muutaman viikon päästä Kiida pääsee polven eturistiside leikkaukseen. Adan sormivamma on onneksi lähtenyt korjaantumaan oikeaan suuntaan ja on jopa mahdollista että paluu kentille tapahtuu jo kesäkuun aikana.

Sisäpeli toimi

Sisäpeli oli ottelussa vahvin osaalue ja se toimi kohtuullisesti ajoittain ja varsinkin avausjakson alussa lyönnit ja oikeat lyöntiratkaisut toimi. Sole Riissasen upean 2-raja puhkaisun johdolla taululla olivat numerot hetkessä 0-7. Jatkossa Kirittäret oppi paremmin lukemaan Vinkun ulkopeliä ja sai tilanteita ja painetta liian passiiviseen linjapelaamiseen. Jakso kuitenkin päättyi 2-vahtina pelanneen Viivi Hirvosen kiinniottoon ja pallo kakkoselle ennenkuin etenijä kotona ja näin jakso Vinkulle sekä ensimmäinen superpesispiste.

Toisella jaksolla edettiin toisessa vuorossa vielä tasatilanteessa 2-2 tämän jälkeen kuitenkin Kirittäret käytti surutta hyväksi Viinijärveläisten räpylävirheet ja jakso Kirittärille 10-4.

Supervuoro jännittävä

Kirittäret löi pallon 2-rajasta läpi ja siirtyi 2-0 johtoon. Tasoittavalla Ada Vattulainen löi kakkosjatkeelle ja kenttä rullasi ja Viinijärvi luuli jo tilanteen olevan 2-2. Jatkotilanteessa tuomarit tuomitsivat lyönnin laittomaksi ja taululle jäivät numerot 2-0 ja kotijoukkueelle kaksi sarjapistettä mutta yksi matkasi kuitenkin mukana kotiin ja kausi saatiin avattua. Joukkueet kohtaavat uudestaan jo maanantaina 5.6 klo 18.00 Viinijärven Pallokentällä joka on B-Superin ensimmäinen kotiottelu tällä kaudella.


Koppariosasto parasta

Viinijärven Urheilijoiden paras osasto pelissä oli ehdottomasti kopparikaksikko Aamu Riissanen ykköspalkittu 1 lyöty ja 2 tuotua juoksua. Pikkusisko Sole Riissanen pokkasi kakkospalkinnon, Sole löi ottelussa kunnarin ja 4 tavallista juoksua ja juoksi kotipesään kaksi kertaa ennen palloa. Myös sisäpelissä onnistujiin kuuluivat hyvillä vaihtolyönneillään Viivi Hirvonen sekä Martta Puhakka molempien saldo 6/7. Pinja Koivuselkä löi kolme juoksua. Ulkopelissä lähemmäksi koppareita pääsi lukkari Sara Rosti.