B-Tytöillä onnistunut viikonloppu

30.5.2022

B-Tyttöjen ykköspesis jatkui viikonlopun tuplakierroksella. Lauantaina kohdattiin Oulu joka voitti ottelun supervuoroparin jälkeen 2-1, jaksot 4-3,3-10 ja 2-1. Sunnuntaina oli aikainen peli Kempeleen vieraana joka voittikin ottelun 2-0, jaksojen ollessa 6-2 ja 6-5.

Omat vahvuudet toimii

Oli hieno huomata että kehitystä on tapahtunut myös pelilliseen suuntaan ja omat vahvuudet toimii ja seuraavaksi päästään kehittämään kokonaisvaltaista pelaamista. Kiilaan juoksi vastustajia molempina päivinä joilla on jo B-tyttöjen superinkin kokemusta ja huomattiin että omassa tekemisessä ei ole mitään hävettävää. Hyvin pystyttiin haastamaan pelaajia jo yksilötasolla ja tulevina vuosina varmasti koko joukkueena. Itse asiassa viikonlopun tuloksena olisi voinut olla vaikka täydet kuusi pistettä, niin pienet oli marginaalit. Tulevaisuudessa keskitytään nimenomaan pelinkuvaan laajemmin ja ruvetaan opettelemaan voittavaa pesäpalloa. Viikonlopun palkitut, lauantaina Ada Vattulainen ja Sara Rosti. Sunnuntaina pyttykerho muisti Sole Riissasta sekä Martta Puhakkaa.

Tavoitteet toteutui

Viikonlopun tavoitteet oli myös yhdessäolossa ja yhteishengen kohottamisessa, siitä hienona esimerkkinä oli joukkueenjohdon järjestämä ruokailu lauantai-iltana Pancho Villassa. Tunnelmaa lisäsi myös Leijonien kisamenestys kaukalossa. Tästä on hyvä jatkaa kesää eteenpäin kohti uusia tavotteita.