ViU Uutiset

Pesäpallokauden päätösgaalan ohjelmaa on päätetty tiivistää. Iltagaala jää ohjelmasta pois ja kaikki palkintojenjaot keskitetään juhlalliseen iltapäivän palkintojenjakotilaisuuteen Jyväskylän Paviljongissa klo 14. Palkinnon saavat yhteisessä tilaisuudessa sekä kauden parhaat nuoret että aikuispelaajat, tuomarit, valmentajat, laadukasta työtä tekevät seurat ja muut vuoden mittaan ansioituneet.
Pesäpalloliitto haluaa mahdollistaa nuorille paremman mahdollisuuden edetä uralla ja nousta vastuullisiin rooleihin. Uuden kaksoisedustussopimuksen myötä seura voi nimetä vuodesta 2014 alkaen kolme alle 25-vuotiasta pelaajaa, jotka pääsevät runkosarjassa siirtymään kahden eri sarjatason välillä ilman karenssiaikoja.
Viinijärven Urheilijat on tehnyt Inka Pietilän kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Joukkue alkaa olla valmis Johanna Rautionkin päädyttyä jatkamaan sopimustaan
Superpesiksen hallitus on päättänyt, että naisten Superpesis pelataan 11 joukkueen voimin tulevalla kaudella. Turku-Pesiksen luopumisen myötä jäänyttä sarjapaikkaa ei täytetä.
NAPEROPESIS alkaa! (20.10.2013)
Vuokatista Vinkuttariin siirtynyt Laura Määttä kertoo ensimmäisen leiriviikonlopun tunnelmista.
Turku-Pesiksen johtokunta teki maanantai-iltana ikävän, mutta väistämättömän ratkaisun. Visiitti naisten Superpesiksessä jäi tällä kertaa pelaajapulan vuoksi kuuden kauden mittaiseksi.
Turku-Pesis joutuu luopumaan paikastaan naisten ylimmällä sarjatasolla Superpesiksessä. Päällimmäinen syy on pelaajapula.