Ajankohtaista

« Palaa takaisin uutislistaukseen

ViU:lle toimisto Joensuun keskustaan

Uutinen julkaistu: 02.03.2010

Viinijärven Urheilijat on perustanut pienen toimiston Seuran asioiden hoitoon Joensuun keskustaan. Toimiston perustamisella pyritään sujuvampaan toimintatapaan. Seuran asiakirjat ovat tällä tavoin paremmin johtokunnan jäsenten saatavilla. Johtokunnan jäsenistä suurin osa on kuitenkin päivittäin Joensuussa ja pääsee helpommin piipahtamaan toimistolla, kuin aikaisemmin, kun toimiston oli kuuluttamon alakerrassa.

Lisäksi Seura on palkannut toimistotyöntekijän, jonka toimenkuvaan kuuluu laskutus, reskontran hoito ja kirjanpitotehtävät. Nyt perustettu toimisto toimii Pasi Vuoren työpaikkana. Samoin NVP Ari Paloaro ja LIKE-hankkeen työntekijä, fysioterapeutti Hennarikka Virtanen saavat virallisen työpaikan kotitoimiston asemesta.

Viinijärven Urheilijat on edelleen liperiläinen seura ja sen urheilutoiminta keskittyy Liperin taajamiin ja kotikenttä on edelleen Viinijärvellä.

Uuden toimiston osoite on Rantakatu 26 B, 5. krs. 80100 Joensuu.